RSS-linkki
Kokousasiat:https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.11.2022/Pykälä 294
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Puskurilainan maksuajan jatkaminen / Kuivaniemen Jokikylän kyläyhdistys
Khall 06.05.2019 § 144
Valmistelija hallintojohtaja Annastiina Junnila
Jokikylän kyläyhdistys ry on hakenut Oulun seudun Leader -yhdistykseltä hanke- rahoitusta Herrainpolun luontoreitti -hankkeeseen. Hankkeen tarkoituksena on rakentaa noin seitsemän kilometrin pituinen luontoreitti ja kota. Hankeaika on 17.4.2019 - 31.12.2021. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 59 107,75 euroa ja omarahoitusosuus (50 %) hankkeesta on 29 553,88 euroa.
Hankerahoituksen saamisen ehdoksi Oulun seudun Leader -yhdistys on asettanut myönteisen ennakollisen puskurilainapäätöksen saamisen Iin kunnalta, jotta hankkeen toteutumisedellytyksistä on riittävä varmuus Leader-rahoitus- päätöstä tehtäessä.
Jokikylän kyläyhdistys ry hakee Iin kunnalta puskurilainaa 29 553,88 euron
rahoitusosuudelle 0 %:n korolla. Laina maksetaan takaisin viimeistään 31.12.2021.
Päätösesitys (kj):
Kunnanhallitus päättää myöntää Jokikylän kyläyhdistys ry:lle maksimissaan 29 553,88 euron (korko 0 %) puskurilainan, jonka takaisinmaksuaika on 31.12.2021 saakka. Lainan saamisen ehtona on, että Oulun seudun Leader -yhdistys tekee myönteisen päätöksen hankkeen rahoitusosuuden myöntämisestä.
Päätös:
Hyväksyttiin.
Risto Säkkinen poistui kokouksesta klo 21.34.
_________
Khall 08.11.2021 § 301
Valmistelija vs. hallintojohtaja Anu Kosonen
Jokikylän kyläyhdistys ry on 18.10.2021 toimittamansa ilmoituksen mukaan nostanut puskurilainaa 15.000 €. Kyläyhdistys hakee jatkoaikaa puskurilainan maksamiseen 31.12.2022 saakka, koska koronan vuoksi talkoita ei ole voitu pitää. Hankkeelle on haettu myös rahoittajalta jatkoaikaa.
Esittelijä Kunnanjohtaja Alatossava Ari
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää myöntää Jokikylän kyläyhdistys ry:lle jatkoajan puskurilainan maksamiseen 31.12.2022 saakka.
Päätös Hyväksyttiin.
Khall 07.11.2022 § 294
1532/02.05.03/2021
Valmistelija hallinto- ja talousjohtaja Virpi Kolehmainen
Jokikylän kyläyhdistys ry nostanut puskurilainaa 15.000 €. Kyläyhdistys hakee jatkoaikaa puskurilainan maksamiseen 31.12.2023 saakka, koska koronan vuoksi talkoita ei ole voitu pitää. Hankkeelle on haettu myös rahoittajalta jatkoaikaa.
Hankkeella on nyt tehty:
Raivattu kesäreitti ja pääasiassa talvireitti
Kesäreitti on tasattu kaivurilla
Rakennettu n. 500 m. pitkoispuita (4-lankkua) ja pitkoispuuosuudelle istuinpenkki.
Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää myöntää Jokikylän kyläyhdistys ry:lle jatkoajan puskurilainan maksamiseen 31.12.2023 saakka.
Päätös Hyväksyttiin.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |