RSS-linkki
Kokousasiat:https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.10.2022/Pykälä 270
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Koulutuskuntayhtymä OSAO:n 28.11.2022 yhtymäkokousedustajan valinta
Khall 17.10.2022 § 270
256/00.00.01.01/2022
Valmistelija hallinto- ja talousjohtaja Virpi Kolehmainen
Kuntalain (410/2015) 60 §:n mukaan: "Jos kuntayhtymän päätösvaltaa käyttää yhtymäkokous, kokous on pidettävä vähintään kaksi kertaa vuodessa. Yhtymä- kokousedustajan kuhunkin kokoukseen erikseen valitsee jäsenkunnan kunnanhallitus tai jäsenkunnan valtuuston päättämä kunnan muu toimielin."
Yhtymäkokouksen kutsuu koolle yhtymäkokouksen puheenjohtaja ja hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsu on toimitettava jäsenkunnille vähintään viisi päivää ennen kokousta. Yhtymäkokouksen kokousmenettelystä määrätään hallintosäännössä.
Yhtymäkokouksen puheenjohtaja kutsuu yhtymäkokouksen koolle 28.11.2022.
Yhtymäkokouksessa 28.11.2022 käsiteltäviä asioita ovat mm:
-Ajankohtaiset asiat § Kehittämisrahastojen lakkauttaminen
-Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2022 ja osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2022
-Talousarvion ja talousarvion investointiosan muutos 2 vuodelle 2022
-Talousarvio ja taloussuunnitelma 2023 - 2025
-Vastine tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa vuodelta 2021 esitettyihin kehittämistoimenpiteisiin
-Koulutuskuntayhtymä OSAOn hallintosääntö 1.1.2023 alkaen
-Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma tilikaudelle 2023
-Sidonnaisuusilmoitukset § Ilmoitusasiat
Kunnanhallitus nimesi Oulun seudun koulutuskuntayhtymän yhtymäkokoukseen 6.6.2022 edustajiksi Aila Paason ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Teijo Liedeksen sekä Helka Tapion ja hänelle henkilökohtaisiksi varajäseniksi Jaakko Höyhtyän.
Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka
Päätösesitys Kunnanhallitus nimeää edustajat ja varaedustajat Oulun seudun koulutuskuntayhtymän yhtymäkokoukseen 28.11.2022.
Päätös Kunnanhallitus nimesi Oulun seudun koulutuskuntayhtymän yhtymäkokoukseen 28.11.2022 edustajiksi Aila Paason ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Teijo Liedeksen sekä Helka Tapion ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Jaakko Höyhtyän.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |