Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta
Pöytäkirja 12.05.2022/Pykälä 50

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Palvelusetelin Sääntökirja Iin varhaiskasvatuksessa

 

 

Opetvarh 12.05.2022 § 50  

1599/02.05.00.00/2021  

 

Valmistelija Varhaiskasvatusjohtaja Pauliina Auranaho

 

Palveluseteli on yksi tapa järjestää kunnan lakisääteisiä varhaiskasvatuspalveluja (laki 36/1973). Palveluseteli rinnastetaan kunnan järjestämään varhaiskasvatukseen, eikä lapselle voi saada samanaikaisesti lasten kotihoidontukea eikä yksityisen hoidon tukea. Palvelusetelin käyttäjällä on muista järjestämistavoista poiketen oikeus valita haluamansa kunnan hyväksymä palvelujen tuottaja. Jäljempänä tässä sääntökirjassa päivähoidolla tarkoitetaan varhaiskasvatusta. Sääntökirja on laadittu Iin kunnan menettelytapaohjeeksi varhaiskasvatuksen palvelusetelijärjestelmään. Sääntökirja ei ole sopimus Iin kunnan ja palvelujen tuottajan välillä. Sääntökirjassa Iin kunta asettaa hyväksymiskriteerit palveluntuottajille, palveluntuottajan on täytettävä. Sääntökirja toimii myös ohjeena palvelusteliä käyttäville asiakkaille tai asiakuutta suunnitteleville.

 

Kunta on velvollinen suorittamaan yksityiselle palveluntuottajalle korvausta vain osoittamiensa henkilöiden käyttämistä lasten varhaiskasvatuspalveluista ja palveluseteliä käytettäessä hyväksymälleen yksityiselle palveluntuottajalle enintään palvelusetelin arvoon saakka. Palvelusetelijärjestelmässä kunta ei tule sopimusosapuoleksi palvelusta sovittaessa, sillä kyseessä on kuluttajan asemassa olevan asiakkaan ja palvelujen tuottajan välinen sopimus. Palveluseteli rinnastetaan varhaiskasvatuslain 12 §:n mukaiseen kunnan järjestämään varhaiskasvatukseen, eikä lapselle voi saada samanaikaisesti lasten kotihoidontukea, yksityisen hoidon tukea tai kerhotoimintaa.

 

Lakisääteiset edellytykset palvelujen tuottamiseen palvelusetelillä on määritelty palvelusetelilaissa. Palveluntuottaja vahvistaa hyväksymiskriteerit hakemuslomakkeella ja sen liitteillä sekä todentaa asiat kunnan suorittamilla tarkastuskäynneillä. Kunta velvoittaa palvelun tuottajat jatkuvasti noudattamaan sääntökirjan määräyksiä. Yksityinen palvelujen tuottaja sitoutuu noudattamaan tämän sääntökirjan ehtoja siitä alkaen, kun palvelujen tuottaja hyväksytään palvelusetelillä toteutettavien varhaiskasvatuspalvelujen tuottajaksi. Itse palvelua tuotettaessa sitä koskevan palvelusopimuksen osapuolina ovat palvelujen tuottaja ja asiakas, joten sopimuksen sitoumukset ja vastuut eivät kohdistu kuntaan. Tämä sääntökirja jakautuu yleiseen ja erityiseen osaan. Sääntökirjan yleisessä osassa käsitellään pääasiassa pakollisia, lainsäädäntöön perustuvia hyväksymisehtoja. Erityinen osa sisältää puolestaan pääasiassa Iin kunnan varhaiskasvatuksen määrittämiä hyväksymisehtoja.

 

Sääntökirjassa erityisvarhaiskasvatuksen palvelut toteutetaan Iin kunnan varhaiserityisopettajan palveluina. Yksityisen palvelutuotannon määrän tasaantuessa on tärkeää arvioida jatketaan lasten erityisen tuen järjestämistä kunnan toimintana vai lisätäänkö palvelusetelin arvoon erityisentuen kerroin, joka määräytyy lapsen tarvitseman tuen perusteella. Tilannetta olisi hyvä tarkastella vuoden 2023 alussa.

 

Esittelijä Varhaiskasvatusjohtaja Auranaho Pauliina

 

Päätösesitys Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää

1. hyväksyä Iin kunnan palvelusetelin sääntökirjan.

2. Yksityisen erityisvarhaiskasvatuksen järjestämistä käsitellään lautakunnassa vuoden 2023 alussa. Käsittelyn yhteydessä päivitetään tarvittaessa Sääntökirjan erityisvarhaiskasvatuksen osuus.

 

Päätös Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa