Iin Vesiliikelaitoksen johtokunta
Esityslista 24.09.2026/Asianro 36
Tarvike- ja palveluhinnaston päivittäminen
Vesiliik 24.09.2026
183/02.05.00.00/2026
Valmistelija Vesihuoltopäällikkö Visa Kämäräinen
Iin Vesiliikelaitoksen tarvike- ja palveluhinnastoa on tarkistettu vastaamaan tarvikkeiden hankintahintojen muutoksia sekä palvelutuotannon kustannustason kehitystä. Päivityksen tavoitteena on varmistaa, että asiakkailta perittävät maksut kattavat palveluiden ja tarvikkeiden aiheuttamat kustannukset sekä säilyttävät hinnoittelun yhdenmukaisena ja ajantasaisena.
Hinnaston valmistelussa on noudatettu periaatetta, jonka mukaan ulosmyyntihinnat perustuvat pääosin tarvikkeiden hankintahintoihin lisättynä 2 prosentin katteella. Palveluhinnoissa on huomioitu kustannustason nousu. Lisäksi hinnastoon esitetään lisättäväksi uusia tuotteita ja palveluita, joita ei ole aiemmin sisältynyt hinnastoon.
Muutokset eivät vaikuta vesihuollon käyttömaksuihin, perusmaksuihin tai liittymismaksuihin vaan korotukset kohdistuvat kertaluontoisesti veloitettaviin tarvikkeisiin ja palveluihin, kuten vesimittareihin, tonttijohtojen rakentamiseen liittyviin tarvikkeisiin, työnsuoritusmaksuihin sekä muihin erikseen tilattaviin palveluihin. Asiakasvaikutukset kohdistuvat lähinnä niihin asiakkaisiin, jotka rakentavat uusia liittymiä, uusivat vesimittareita tai tilaavat vesihuoltolaitokselta erillisiä palvelusuoritteita.
Päivitetyn tarvike ja palveluhinnaston mukaisesti yhteiseen umpisäiliöön jätevetensä johtavilta asiakkailta ruvetaan perimään umpisäiliölietteen hinta vesimittarilukeman perusteella lisättynä lietteen kuljetusmaksulla. Päivitys koskee lähinnä Vatungin entiselle jätevedenpuhdistamolle jätevetensä johtavia asiakkaita sillä muualla ei ole käytössä yhteistä umpisäiliötä, joissa Iin vesiliikelaitos huolehtii lietteen kuljetuksen.
Päivitetyn tarvike- ja palveluhinnaston esitetään tulevan voimaan 1.1.2027 ja se korvaa aiemman voimassa tarvike- ja palveluhinnaston. Päivitetty tarvike- ja palveluhinnasto on lisätty esityslistan liitteeksi.
Esittelijä Iin Vesiliikelaitoksen johtaja Vakkuri Johanna Iin kunta
Päätösesitys
Iin vesiliikelaitoksen johtokunta päättää hyväksyä hinnaston valmistelussa noudatetut periaatteet.
Päivitetty tarvike- ja palveluhinnasto asetetaan voimaan 1.1.2027 alkaen ja se korvaa aiemman voimassa olleen tarvike- ja palveluhinnaston.
Päätös