Dynasty tietopalvelu
Iin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 28.09.2026/Asianro 222


Kokousasian teksti

 

Katsaus valmisteluasteen asioihin

 

 

Khall 28.09.2026    

   

 

 

Kunnanjohtaja informoi kunnanhallitusta valmistelussa olevista sekä muistakin kuntaan ja kunnan toimintaan vaikuttavista asioista. Samassa yhteydessä on mahdollisuus käydä keskustelua ko. katsauksen pohjalta ja evästää valmistelutyötä. Katsauksen aikana voidaan myös kuulla viranhaltijoita, ulkopuolisia asiantuntijoita ja muita sidosryhmiä.

 

-          Rysän kiinteistön ostaminen (maanmittausinsinööri Arto Rautio)

-          Rantakestilän kalankäsittelytilan myyminen (maanmittausinsinööri Arto Rautio)

-          Asemanseudun kaavoituksen (osayleiskaava ja asemakaavojen) osallistumis- ja arviointisuunnitelmien hyväksyminen kunnanarkkitehti Tapani Pukinkorva, Jaakko Raunio Sweco Oy ja elinvoimajohtaja Helena Illikainen)

-          Isokankaan sähköaseman alueen konsultin valinta (elinvoimajohtaja Helena Illikainen ja kunnanarkkitehti Tapani Pukinkorva)

-          Isokankaan sähköaseman alueen kaavoitussopimukset (elinvoimajohtaja Helena Illikainen ja kunnanarkkitehti Tapani Pukinkorva)

-          Koko henkilöstöä koskevien yhteistoimintaneuvotteluiden käynnistäminen (kunnanjohtaja Marjukka Manninen ja hallinto- ja talousjohtaja Jonne Karinkanta)

 

 

 

Esittelijä  

 

Päätösesitys 

Merkitään tiedoksi.

 

Päätös