Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 28.05.2026/Pykälä 45
Talousarvion toteuma 1-3/2026, sivistyspalvelut
Sivltk 28.05.2026 § 45
227/02.02.00/2025
Valmistelija sivistysjohtaja Virpi Risteelä
Opetuksen ja varhaiskasvatuksen toimiala poikkeaa toiminnallisesti ja myös ta-louden toteutumien osalta kunnan muusta talousarviovuodesta jakaantuen luku-vuoden aloituksen (kevätlukukausi) ja lopetuksen (syyslukukausi) osalta kahteen osaan. Tämä vaikuttaa talousarvion toteumien seuraamiseen siten, että seuraa-van lukuvuoden aineet, tarvikkeet ja tavarat (oppimateriaalit) tilataan kevätluku-kauden aikana, jolloin hankintojen osuus kevätlukukaudella suhteessa suurempi ja tilanne tasaantuu loppuvuotta kohden. Aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden ti-laukset tehdään toimialalla pääosin huhti- ja toukokuussa, jolloin niiden vaikutus on nähtävissä vasta toteumasta 1-6/2026 alkaen. Tarkasteltaessa talousarvion toteutumista 1-3/2026 tasaisella toteutumisella toteumaprosentti saa olla 25%.
Vuoden 2026 kehittämisen kohteina painottuvat oppimisen tuen uudistus ja ope-tuksen ja varhaiskasvatuksen tulosalueiden toimintatapojen yhdenmukaistami-nen. Lisäksi keskeisenä kehittämisen kohteena on taloudenhallintaan liittyvän johtamisosaamisen kehittäminen.
Sivistyspalveluiden toimintakulujen kokonaisuus on väliraportoinnin 1-3 ajankoh-tana talousarvion mukainen eli tasan 25 prosenttia. Henkilöstökuluja tarkastelta-essa toteumaprosentti on 26,4 eli henkilöstökulut ylittävät 1,4%. Opetuksen tu-losalueella on tehty tiukkaa talouden seurantaa ja suunnittelua vuoden 2026 alusta saakka syyslukukauden 2025 aikana toteutetun YT-prosessin myötä. Sama suunta on kuitenkin edelleen nähtävissä kuin vuoden 2025 aikanakin. Opetuksen henkilöstökulut ylittävät ja vastaavasti varhaiskasvatus alittaa budjettiraamiaan. Varhaiskasvatuksen toimintakulut ovat 23,77%. Tilanteeseen on pyritty vaikut-tamaan muun muassa uudistamalla opetuksen yksiköiden tuntikehyssuunnittelua ja opetuksen yksiköiden talouden hallinta saadaan budjettiraamin mukaisekti vuoden 2026 kuluessa sopeuttamalla tarvittavia toimintoja.
Opetuksen tulosalueen ylittävä yksikö on Valtarin yläkoulu. Ylitysennuste vuodelle 2026 on 250 000€ ja se aiheuttaa tulevalle syyslukaudelle Valtarin tuntikehyksen tiukentamista. Tarvittavien toimenpiteiden avulla tilannetta pyritään kuitenkin johtamaan siten, että sivistyksen toimiala pysyy talousarviossaan.
Toiminta, henkilöstörakenne ja keskeiset kehittämistavoitteet ovat edenneet suunnitellusti. Kulujen seurantaa ja toimintatuottojen laskutusrytmiä tarkennetaan edelleen.
TOIMIALA (1 000 €) | MTA 2025 | TOT 1-3 2025 | TA 2026 | TOT 1-3 2026 | TOT % 2026 | % 1-3 26/25 | Enn. 2026 |
Toimintatuotot | 1 439 | 219 | 1 152 | 210 | 18 % | 96 % | 1 092 |
Myyntituotot | 569 | 95 | 503 | 82 | 16 % | 87 % | 473 |
Maksutuotot | 268 | 78 | 249 | 61 | 25 % | 79 % | 238 |
Tuet ja avustukset | 601 | 45 | 399 | 66 | 17 % | 145 % | 379 |
Muut toimintatuotot | 2 | 1 | 2 | 1 | 62 % | 102 % | 2 |
Toimintakulut | - 27 998 | - 7 397 | - 28 701 | - 7 150 | 25 % | 97 % | - 28 595 |
Henkilöstökulut | - 16 000 | - 4 232 | - 16 573 | - 4 368 | 26 % | 103 % | - 16 677 |
Palvelujen ostot | - 6 655 | - 1 933 | - 6 885 | - 1 579 | 23 % | 82 % | - 6 727 |
Aineet, tarvikkeet ja tavarat | - 695 | - 93 | - 651 | - 65 | 10 % | 70 % | - 619 |
Avustukset | - 490 | - 108 | - 456 | - 116 | 26 % | 108 % | - 459 |
Muut toimintakulut | - 4 158 | - 1 031 | - 4 136 | - 1 021 | 25 % | 99 % | - 4 113 |
Toimintakate/jäämä | - 26 559 | - 7 178 | - 27 548 | - 6 939 | 25 % | 97 % | - 27 502 |
Esittelijä Sivistysjohtaja Risteelä Virpi Iin kunta
Päätösesitys
Sivistyslautakunta merkitsee tiedoksi talousarvion 1-3/2026 toteutumisen.
Päätös
Sivistyslautakunta merkitsi tiedoksi talousarvion 1-3/2026 toteutumisen.