Dynasty tietopalvelu
Iin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 23.04.2026/Pykälä 37


Kokousasian teksti

 

Katsaus valmisteluasteen asioihin

 

 

Sivltk 23.04.2026 § 37  

   

 

 

 Sivistysjohtaja tiedottaa sivistyslautakunnalle valmistelussa olevista asioista. Samassa yhteydessä on mahdollisuus käydä keskustelua katsauksen pohjalta ja ohjeistaa valmistelutyötä. Katsauksen aikana voidaan kuulla myös palvelualueen viranhaltijoita, ulkopuolisia asiantuntijoita ja muita sidosryhmiä.

 

 

-          Lukion rehtori esittelee lukion kehittämistyöryhmän työn

 

-          Opetuksen johtamisjärjestelmä

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Risteelä Virpi Iin kunta

 

Päätösesitys 

Kuullaan tilannekatsaus ja merkitään tiedoksi.

 

Päätös 

Kuultiin tilannekatsaus ja merkittiin tiedoksi.

Kokoustauko klo 18.53-19.10.