Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 21.04.2026/Pykälä 52
Infra- ja ympäristöpalveluiden avustusperiaatteet yhteisöille
Yhdltk 23.09.2025 § 109
Valmistelija Kunnallistekniikkapäällikkö Taija Savilaakso
Kuntalain mukaan kunnalla tulee olla määritettynä avustusten myöntämisen periaatteet. Edelleen avustuksia on jaettava avoimin ja objektiivisin perustein sekä myös valvottava, että myönnetyt avustukset käytetään tarkoituksenmukaisesti. Julkisten varojen osalta kunnan on avustuksia myönnettäessä varmistettava, että käytettävissä on selkeät kriteerit ja avustuksen myöntäminen ei vääristä kilpailua tai ole syrjivää. Lisäksi yhdistyslain mukaan avustusta myöntäessään kunnan on varmistettava, että avustusta saava yhdistys toimii yhdistyslain mukaisesti ja käyttää avustukset sääntöjensä mukaiseen toimintaan.
Tarkemman selvityksen yhteydessä Infra- ja ympäristöpalvelut on katsonut kustannus- ja resurssitehokkaimmaksi vaihtoehdoksi avustuksiin kumppanuussopimukset, joihin sisällytetään mahdollisuus myös materiaaliavustuksiin. Näiden sopimusten tavoitteena on vahvistaa kunnan ja yhteisöjen välistä yhteistyötä, joka tukee kunnan strategisia tavoitteita, asukkaiden hyvinvointia ja kohdeympäristön kehittämistä.
Sopimuksissa yhteisö sitoutuu tuottamaan ja ylläpitämään Infra- ja ympäristöpalveluiden hallinnoimia alueita, jotka täydentävät kunnan omaa palvelutuotantoa. Sopimukset tehdään 2-3 vuoden määräajaksi ja niihin sisältyy avustuksen käytön seurantaraportointi. Sopimuksessa määritellään tarkoin molempien osapuolten velvoitteet ja tavoitteet toiminnalle. Avustusta myönnetään rekisteröidyille yhdistyksille tai toimijoille, jotka toimivat voittoa tavoittelemattomasti ja yhteiskunnallisesti hyödyllisesti.
Esittelijä Yhdyskuntajohtaja Vakkuri Johanna Iin kunta
Päätösesitys
Yhdyskuntalautakunta hyväksyy Infra- ja ympäristöpalveluiden avustuksiksi yhteisöille yllä mainituin periaattein kumppanuussopimukset, joihin sisältyy mahdollisuus materiaaliavustuksiin. Yhdyskuntalautakunta valtuuttaa kunnallistekniikkapäällikön ja/tai yhdyskuntajohtajan käymään alustavat sopimusneuvottelut potentiaalisten kumppanuussopimusyhteisöjen kanssa mahdollisista sopimuksista sekä laatimaan alustavan sopimusmallin Yhdyskuntalautakuntaan hyväksyttäväksi. Lisäksi avustuksille tulee varata määräraha vuoden 2026 talousarvion käyttötalouteen.
Päätös
Hyväksyttiin yksimielisesti.
Yhdltk 25.11.2025 § 141
Valmistelija Kunnallistekniikkapäällikkö Taija Savilaakso
Infra- ja ympäristöpalvelut on laatinut kumppanuussopimuksia varten tarkemmat avustusperiaatteet sekä sopimusluonnoksen. Sopimukseen on esitetty liitettäväksi myös turvallisuusvelvoitteet ja -ohjeistus sekä mahdollisille talkootöille talkoo-ohje. Kohdekohtaisesti sopimuksiin liitetään myös kohteesta Infra- ja ympäristöpalveluiden toimesta laadittu turvallisuusasiakirja.
Esittelijä Yhdyskuntajohtaja Vakkuri Johanna Iin kunta
Päätösesitys
Yhdyskuntalautakunta päättää hyväksyä esitetyt tarkemmat avustusperiaatteet sekä sopimusluonnoksen liitteineen. Avustusperiaatteet astuvat voimaan 1.1.2026 alkaen.
Päätös
Päästösesitys hyväksyttiin yksimielisesti .
Kunnallistekniikkapäällikkö valtuutetaan neuvottelemaan, täydentämään ja allekirjoittamaan sopimukset.
Yhdltk 21.04.2026 § 52
264/02.05.01.02/2025
Valmistelija Infra- ja ympäristöpalvelupäällikkö Taija Savilaakso
Yhdyskuntalautakunta on kokouksessaan 25.11.2025 (§ 141) hyväksynyt yhteisöille suunnatut avustusperiaatteet, joiden mukaisesti Infra- ja ympäristöpalveluiden hallinnoimien alueiden hoitoon ja kehittämiseen voidaan tehdä määräaikaisia kumppanuussopimuksia.
Kumppanuussopimusten hakuaika oli 22.1.–16.3.2026 ja hakemuksia saapui yhteensä 10 kappaletta. Hakemukset kohdistuivat pääosin kunnan hallinnoimien alueiden hoitoon ja ylläpitoon.
Iin kunnan hallintosäännön ja Yhdyskuntalautakunnan päätöksen mukaisesti päätösvalta kumppanuussopimusten osalta on delegoitu viranhaltijalle.
Hakemusten käsittelyssä on tarkasteltu niiden sisältöä suhteessa hyväksyttyihin avustusperiaatteisiin, kunnan käytettävissä oleviin määrärahoihin sekä toiminnan tarkoituksenmukaisuuteen. Arvioinnissa on kiinnitetty huomiota myös esitettyjen toimenpiteiden laajuuteen ja kustannusten kohtuullisuuteen suhteessa kumppanuustoiminnan luonteeseen.
Hakemusten käsittelyn aikana on noussut esiin joitakin kysymyksiä, joista on tarkoituksenmukaista saada yhdyskuntalautakunnan näkemys ennen päätöksentekoa.
Esittelijä Yhdyskuntajohtaja Vakkuri Johanna Iin kunta
Päätösesitys
Yhdyskuntalautakunta
1. merkitsee kumppanuussopimusten hakutilanteen tiedoksi,
2. käy asiasta keskustelun ja antaa tarvittaessa linjauksia sopimusten kohdentamiseen ja ehtoihin, sekä
3. valtuuttaa viranhaltijan tekemään yksittäiset kumppanuussopimuksia koskevat päätökset yhdyskuntalautakunnan linjausten mukaisesti.
Päätös
Todettiin, että Kirsimaria Pakonen ei osallistunut tämän asian käsittelyyn klo 18.56-19.23.
Yhdyskuntalautakunta
1. päätti merkitä kumppanuussopimusten hakutilanteen tiedoksi, ja päätti että myöhässä tulleet hakemukset käsitellään seuraavassa lautakunnan kokouksessa,
2. kävi asiasta keskustelun ja antoi seuraavat linjaukset sopimusten kohdentamiseen ja ehtoihin: kattohinta latukilometrille on 200 €/km, talkootyön tuntihinta on 12 €/h, korkeampi tuntihinta (max 17,50 €/h) on perusteltavissa vain, mikäli se sisältää polttoaineet, raivaussahat yms. työhön tarvittavan työkalut,
3. valtuutti viranhaltijan tekemään yksittäiset kumppanuussopimuksia koskevat päätökset yhdyskuntalautakunnan linjausten mukaisesti.
Lisäksi lautakunta päätti, että muille kuin kunnan ylläpidossa oleville alueille saapuneet hakemukset hylätään.