Dynasty tietopalvelu
Iin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Esityslista 23.03.2026/Asianro 13


Kokousasian teksti

 

Katsaus valmisteluvaiheen asioihin

 

Kvalt 23.03.2026    

   

 Kunnanjohtaja informoi kunnanvaltuustoa valmistelussa olevista sekä muistakin kuntaan ja kunnan toimintaan vaikuttavista asioista. Samassa yhteydessä on mahdollisuus käydä keskustelua ko. katsauksen pohjalta ja evästää valmistelutyötä. Katsauksen aikana voidaan myös kuulla viranhaltijoita, ulkopuolisia asiantuntijoita ja muita sidosryhmiä.

 

 
Valmisteluvaiheessa kuultavat asiat 23.3.2026:

 

 - Info kunnanvaltuustolle sekajätteen kuljetusjärjestelmästä (Ilona Suppanen, palvelupäällikkö Oulun kaupunki)

 - Info kunnanvaltuustolle konserniyhtiöiden Iilaakso Oy ja Iin Vuokratalot Oy ajankohtaisista asioista (toimitusjohtaja Antti Tuomaala)

 - Info kunnanvaltuustolle työllisyysasioista Iin kunnassa (hyvinvointijohtaja Janne Puolitaival)

 Merkitään tiedoksi.

 

Päätös 

 

 

 

Ptk tark.