Hyvinvointilautakunta
Esityslista 04.02.2026/Asianro 7
Hyvinvointiavustusmäärärahan kohdentaminen vuonna 2026
Hyvvoint 04.02.2026
31/02.05.01.02/2026
Valmistelija Hyvinvointijohtaja Janne Puolitaival ja hyvinvointikoordinaattori Riitta Räinä
Hyvinvointilautakunnan talousarviossa on varattu 30.000 euroa hyvinvointiavustuksiin. Tästä määrärahasta 20.000 euroa kohdennetaan osallistavaan budjetointiin ja 10.000 euroa hyvinvointiavustuksiin, joissa on jatkuva haku. Hyvinvointiavustusten hakijoina voivat olla iiläiset rekisteröidyt yhdistykset. Avustusta voidaan hakea kuntalaisten ennaltaehkäiseviin hyvinvointia edistäviin toimenpiteisiin ja hankkeisiin. Hakemus tehdään sähköisesti, ja avustus myönnetään hyvinvointijohtajan viranhaltijapäätöksellä.
Osallistava budjetointi on prosessi, jossa kuntalaisille annetaan mahdollisuus vaikuttaa budjetin määrärahojen kohdentamiseen. Sen keskeisenä periaatteena on, että asukkaat osallistuvat taloudellisten resurssien käyttöä koskevaan ideointiin ja päätöksentekoon. Osallistavan budjetoinnin tavoitteena on lisätä kuntalaisten osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia sekä vahvistaa kiinnostusta yhteisten asioiden hoitoon.
Osallistava budjetointi soveltuu erityisesti sellaisten investointien ja palveluiden suunnitteluun ja toteuttamiseen, joilla on konkreettinen ja pidempikestoinen vaikutus kuntalaisten arkeen. Tämän vuoksi osallistavan budjetoinnin määrärahaa ei kohdenneta yksittäisten tapahtumien, tilaisuuksien tai retkien järjestämiseen eikä tarjoilu- tai vastaaviin kuluihin. Rajauksen tavoitteena on varmistaa, että määrärahoilla toteutettavat hankkeet tuottavat mahdollisimman laajoja ja kestäviä hyvinvointivaikutuksia.
Osallistavan budjetoinnin hankkeiden tulee olla osallistavan budjetoinnin tavoitteiden mukaisia ja tukea Iin kuntastrategian painopistealueita. Hakijoilla ei ole subjektiivista oikeutta saada esittämäänsä ideaa hyväksytyksi osallistavan budjetoinnin hankkeeksi, vaan hyvinvointilautakunta arvioi ehdotusten tarkoituksenmukaisuuden, strategisen yhteensopivuuden sekä niiden suhteutuksen käytettävissä olevaan määrärahaan.
Hyvinvointiavustuksista on kohdennettu määrärahoja osallistavaan budjetointiin vuosina 2021–2025 yhteensä 20.000 euroa vuosittain.
Vuonna 2026 osallistavan budjetoinnin idean voi jättää Iin kunnan alueella asuva asukas tai yhdistys. Ideassa tulee esittää hankkeen toteuttajaksi joko iiläinen yhdistys tai Iin kunnan hyvinvointipalvelut. Mikäli hanke toteutetaan kunnan sisäisenä palveluna tai ostopalveluna, hyvinvointilautakunta arvioi osana päätöksentekoa, ovatko osallistavaan budjetointiin varatut määrärahat realistisesti riittävät hankkeen toteuttamiseen suunnitellussa laajuudessa. Arvioinnissa huomioidaan hankkeen kustannusrakenne, toteutustapa, ylläpitokulut sekä saavutettavissa olevat hyvinvointivaikutukset.
Mikäli osallistavan budjetoinnin kautta ei käytetä koko osallistavaan budjetointiin varattua 20.000 euron määrärahaa, käyttämättä jäävä osuus palautuu hyvinvointiavustuksiin ja on käytettävissä hyvinvointiavustusten myöntämiseen talousarvion ja voimassa olevien myöntämisperusteiden mukaisesti.
Meidän Iin osallistavan budjetoinnin prosessi etenee seuraavasti:
- Kuntalaisten ideointikierros 5.2.–15.3.2026.
- Osallistavan budjetoinnin ja avustusten info torstaina 12.2.2026 klo 17–20 järjestettävässä Järjestöillassa Iin kuntastrategia-kahvilassa.
- Ideoiden käsittely hyvinvointilautakunnassa 25.3.2026.
- Äänestysvaihe 26.3.–15.4.2026.
- Hyvinvointilautakunnan päätös osallistavan budjetoinnin ideoista 22.4.2026.
- Valittujen ideoiden toteutus 31.12.2026 mennessä.
Esittelijä Hyvinvointijohtaja Puolitaival Janne Iin kunta
Päätösesitys
Hyvinvointilautakunta päättää, että:
- Vuonna 2026 hyvinvointiavustusmäärärahasta kohdennetaan osallistavaan budjetointiin 20.000 euroa. Hyvinvointiavustuksiin jää myönnettäväksi 10.000 euroa, joissa on jatkuva haku.
- Osallistavan budjetoinnin idean voi vuonna 2026 jättää Iin kunnan alueella asuva asukas tai yhdistys, joka esittää hankkeen toteuttajaksi iiläisen yhdistyksen tai Iin kunnan hyvinvointipalvelut.
- Osallistavan budjetoinnin hankkeiden valinnassa käytetään harkintavaltaa esittelytekstissä kuvattujen periaatteiden mukaisesti.
Päätös