Dynasty tietopalvelu
Iin kunta RSS Haku

RSS-linkki

https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 9/2026

Kuulutuksen teksti

TIEDOTE ELÄINLÄÄKÄREILLE JA ELÄINLÄÄKÄRIPALVELUITA KÄYTTÄVILLE HYÖTYELÄINTEN OMISTAJILLE PUDASJÄRVELLÄ, 3.2.2026:

 

Pudasjärven kaupunki on arvioinut, että kaupungin maksama eläinlääkärikulusubventio (maaseutuelinkeinojen kehittämistuki) on valtiontuki, jota koskee de minimis -sääntely.

1.1.2026 alkaen maksettavat de minimis tuet -tulee ilmoittaa maksajan toimesta de minimis -rekisteriin 20 työpäivän kuluessa tuen myöntämisestä.

Lisäksi hakijalta tulee selvittää, ettei hakija ole saanut de minimis tukia maksimäärää ylittävää määrää edellisen kolmen vuoden aikana. Raja on alkutuotannon toimijoilla 20 000 € 3 v aikana, mihin lasketaan kaikki de minimis -tuet. Rajan ylittävää tukea ei saa myöntää.

Muutoksesta seuraa, että eläinlääkärit eivät voi enää laskuttaa kunnan subvention osuutta suoraan Pudasjärven kaupungilta, vaan lasku tulee kohdistaa kokonaisuudessaan asiakkaalle. Muutos astuu voimaan heti. Pudasjärven kaupunki ei hyväksy 5.2.2026 alkavaan aikaan (käyntipäivämäärä) kohdistuvia eläinlääkäreiden subventiolaskuja.

Kaupungin määräraha eläinlääkärikulujen subventointiin ja ostolomitukseen tukeen on edelleen voimassa ja tukea on tarkoitus myöntää edelleen 5.2.2026 alkaen.  Koska nykyiset myöntämisehdot ovat kuitenkin voimassa, ei kaupunki voi ilman eri päätöstä kieltäytyä vastaanottamasta ja käsittelemästä tuen saajan (hyötyeläimen omistajan) hakemusta eläinlääkärisubventiosta, kunnes tukiehtojen muutos astuu voimaan. Käytössä ei ole hakemuslomaketta, jossa de minimis -sääntely olisi huomioitu. Vapaamuotoisen hakemuksen voi toimittaa kaupungin kirjaamoon sähköpostitse. Toiveena on, että tuen hakijat yhdistävät samaan hakemukseen useita eläinlääkärikäyntejä.

Käytäntö, jossa hyötyeläimen omistaja hakee erikseen eläinlääkärisubventiota jokaisesta eläinlääkärilaskusta on erittäin työläs sekä hakijoille että tuen myöntäjälle (kaupungille).  Muuttuneessa tilanteessa tuen myöntämisehtoja lienee syytä tarkastella uudelleen nopealla aikataululla jotta, että hakeminen ja myöntäminen lisäisivät byrokratiaa mahdollisimman vähän. Valmistelussa kuullaan sidosryhmiä, ja muutoksista maaseutuelinkeinojen kehittämistuen ehtoihin päättäisi kaupunkikehitysjohtaja kaupunkikehitysvaliokunnan ohjausesityksestä. (Yksi esimerkinomainen mahdollisuus on, että haku olisi kerran vuodessa syksyllä, ja hakija ilmoittaisi haussa eläinlääkärilaskujen yhteissumman tammi-syyskuulta ilman lääkkeitä ja rehuja, ja käytettävissä oleva määräraha jaettaisiin hakijoiden kesken eläinlääkärilaskujen yhteissumman suhteessa.)

Kaupunki pahoittelee, että asia on havaittu erittäin myöhäisessä vaiheessa, vuoden vaihduttua hyvän aikaa sitten.

(Muutos koskee Pudasjärven kaupungin maksamia eläinlääkärikulusubventioita. Muut kunnat päättävät mahdollisista muutoksista itse.)

Lisätietoja: Hallintojohtaja Henri Pätsi, ensisijaisesti sähköpostitse henri.patsi (at) pudasjarvi.fi

Julkaistu: 03.02.2026

Lisätietoja
Iin kunta, kirjaamo@ii.fi