Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 26.08.2025/Pykälä 93
Iin kirkonseudun Wanhan Haminan puistoalueiden ympäristösuunnitelmien vahvistaminen
Yhdltk 17.06.2025 § 85
Valmistelija Kunnallistekniikkapäällikkö Taija Savilaakso
Wanhaan Haminaan on laadittu ympäristösuunnitelmaehdotukset kolmesta alueelle sijoittuvasta puistoalueesta. Ympäristösuunnitelmat perustuvat Iin kirkonseudun alueen asemakaavan mukaisten puistoalueiden rakentamiseen.
Suunnitelmat koskettavat Wanhan Haminan keskellä olevaa puistoaluetta, Kirkkopuistoa sekä Peltokujan ja Puistotien väliin jäävää puistoaluetta, josta suunnitelmaehdotuksessa on käytetty nimeä ”Metsikkö”. Wanhan Haminan keskellä olevalle puistoalueelle on esitetty rakennettavaksi viheralueet puistokäytävineen, lasten leikkialue, viljelylaatikkojen ja ns. syötävien kasvien alue sekä monitoimikenttä paviljonkeineen ja siirrettävine torikojuineen. Kirkkopuistoon on esitetty rakennettavan uusia puistokäytäviä oleskelualueineen sekä alppiruusuistutuksineen. ”Metsikköön” on esitetty rakennettavaksi puistopolkuja, jonka varrelle on sijoitettu erilaisia toiminnoiltaan aika ajoin vaihtuvia alueita, mm. kuntoiluun, osallistavaan taiteeseen ja luonto-opetukseen liittyen. Yleisesti ottaen alueiden kasvillisuudessa on huomioitu luonnon monimuotoisuus sekä hulevesien käsittely viivyttämällä.
Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 46 §:n mukaisesti, jos puiston tai muun yleisen alueen suunnitelmalla on erityistä merkitystä siihen rajautuvien alueiden kiinteistön omistajien tai haltijoiden, alueen käyttäjien tai ympäristökuvan kannalta, aluetta koskevan suunnitelman valmistelussa on noudatettava soveltuvin osin samaa menettelyä kuin katusuunnitelman valmistelussa. Näin ollen puistoalueiden ympäristösuunnitelmien osalta noudatetaan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 §:n mukaista nähtävilläoloa, jonka mukaan suunnitelmaehdotus on pidettävä kunnassa julkisesti nähtävänä vähintään 14 päivän ajan. Osallisilla on oikeus tehdä muistutus ehdotuksesta. Muistutus on toimitettava kunnalle ennen nähtävänäoloajan päättymistä. Nähtävilläoloajan sattuessa kesälomakaudelle, suunnitelmaehdotukset olisivat suotavaa pitää nähtävillä 30 päivän ajan.
Nähtäville asettamisesta ja oikeudesta muistutuksen tekemiseen on ilmoitettava suunniteltuun alueeseen rajoittuvien kiinteistöjen omistajille ja haltijoille. Ilmoitus saadaan lähettää tavallisena kirjeenä. Ilmoituksen lähettäminen ei kuitenkaan ole tarpeen, jos asianomainen on hyväksynyt suunnitelmaehdotuksen. Ilmoituksen katsotaan tulleen asianomaisen tietoon, jos se on annettu postin kuljetettavaksi viimeistään viikkoa ennen nähtäville asettamista. Jos osallisia on muitakin, nähtäville asettamisesta ja oikeudesta muistutuksen tekemiseen on tiedotettava siten kuin kunnalliset ilmoitukset kunnassa julkaistaan.
Esittelijä Yhdyskuntajohtaja Vakkuri Johanna Iin kunta
Päätösesitys Yhdyskuntalautakunta päättää asettaa Iin kirkonseudun Wanhan Haminan puistoalueiden ympäristösuunnitelmaehdotukset maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 § mukaisesti julkisesti nähtäville 30 päivän ajaksi.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Minna Halonen (osallisuusjäävi) poistui kokouksesta esteellisenä asian käsittelyn ajaksi. Varajäsen Heli-Hannele Haapaniemi osallistui etänä kokoukseen tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Yhdltk 26.08.2025 § 93
203/10.03.01.02/2025
Valmistelija Kunnallistekniikkapäällikkö Taija Savilaakso
Iin kirkonseudun Wanhan Haminan puistoalueiden ympäristösuunnitelmaehdotukset ovat olleet nähtävillä 30 vuorokauden ajan 24.6. - 23.7.2025. Ympäristösuunnitelmaehdotuksista saatiin nähtävilläoloaikana kolme (3) muistutusta, jotka ovat esityslistan liitteenä. Muistutukset ovat saapuneet määräaikaan mennessä, joten niihin on annettava vastineet.
Vastine muistutuksiin:
Suunnitelmissa esitetyt pääpuistokäytävät ovat voimassa olevan asemakaavan mukaisia ja suunnitelmiin tullaan täydentämään suojaistutusten sekä suoja-aitojen määrää. Torikojut on esitetty siirrettävinä, ei pysyvinä rakennelmina, tarkoittaen, että puistoalueelle on mahdollista tapahtumien tai markkinoiden vuoksi sijoittaa torikojuja. Huilingin toiminta perustuu osittain yrittäjävetoisuuteen eikä näin ollen vastaa toiminnoiltaan kunnan yleisten alueiden puistoaluetta.
Puistosuunnitelmaehdotuksissa on huomioitu alueiden kuivatus, hulevesien käsittely sekä valaistus. Niissä ei esitetä kunnossapidon periaatteita tai kunnossapidon toteutumista.
Hallintosäännön 35 §:n mukaisesti Yhdyskuntalautakunta hyväksyy katusuunnitelmat, hulevesisuunnitelmat sekä muut yleisten alueiden suunnitelmat.
Esittelijä Yhdyskuntajohtaja Vakkuri Johanna Iin kunta
Päätösesitys Yhdyskuntalautakunta päättää vahvistaa Iin kirkonseudun Wanhan Haminan puistoalueiden ympäristösuunnitelmat ehdollisena niin, että Wanhan Haminan keskellä sijaitsevalle puistoalueelle täydennetään suunnitelmaan suojaistutuksia ja -aitoja.
Päätös Jari-Jukka Jokela ja Minna Halonen olivat esteellisiä, Jokelan varajäsen Markku oli etäyhteydellä läsnä tämän kohdan käsittelyn aikana, 2. vpj Mika Jutila toimi puheenjohtajana tämän kohdan käsittelyn ajan. Hyväksyttiin yksimielisesti.
Ptk tark.
|