Dynasty tietopalvelu
Iin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Esityslista 14.08.2025/Asianro 17

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

Määräaikaisissa virkasuhteissa työskentelevien opettajien kesäajan palkkaus

 

 

Henjaost 14.08.2025    

114/01.00.00/2024  

 

Valmistelija henkilöstöpäällikkö Aija-Mari Moilanen

 

Kunta työnantajana pyrkii varamaan henkilöstöään tarpeen mukaan ja huolehtii siitä, että työntekijöitä kohdellaan yhdenvertaisesti. Lähtökohta virka- ja työsuhteille on olemassa oleva tarve sekä voimassa oleva lainsäädäntö sekä valtakunnalliset ja paikalliset sopimukset. Henkilöstö palkataan toistaiseksi voimassa olevaa työ- tai virkasuhteeseen, ellei määräaikaisuudelle löydy selkeät perusteet. Opetuksen ja varhaiskasvatuksen toimialalla tarvitaan myös paljon sijaisia. Sijainen palkataan korkeintaan työ- tai virkavapaalla olevan poissaolon ajaksi.

Opettajilla on erilainen työaikajärjestelmä kuin muilla kunta-alan henkilöstöryhmillä. Opettajalla ei ole oikeutta vuosilomaan, vaan virkaehtosopimukseen perustuva keskeytysjärjestelmä. Lukuvuodessa työaikaa on 38 viikkoa. Lukuvuoden työkautena lyhytaikaisia keskeytyksiä ovat syys-, joulu- ja hiihtoloma. Lukuvuosi päättyy pitkään kesäkeskeytysaikaan. Keskeytysajat ovat opettajille palkallista aikaa ilman työvelvoitteita.

Kesäkeskeytysajasta puhutaan opettajan kesäajan palkkana. Kesäajalta maksetaan palkkaa, jos palvelussuhde on voimassa ja opettaja ei ole virkavapaalla. Opettajien työ- ja virkaehtosopimus (OVTES) ei sisällä erillistä kesäpalkkamääräystä. Tämä "kesäajan palkka" ei ole korvaus tehdystä työstä, vaan se korvaa puuttuvan vuosiloman.

Palkkaan kesäkeskeytysajalta on oikeutettu myös se vakituinen opettaja, joka on ollut koko työkauden poissa, mutta jolla on oikeus palata virkaansa vain kesäksi. Tällöin määräaikaisen opettajan virkasuhde päättyy. Kuntatyönantajien kannan mukaan laki ei mahdollista järjestelyä, jossa samassa virassa olisi yhtä aikaa kaksi opettajaa, joista kumpikaan ei ole virkavapaalla. Tästä ammattijärjestöillä on eriävä näkemys.

Työelämän kehittyessä palkansaaja on saanut perhevapaiden lisäksi mahdollisuuden opinto- ja vuorotteluvapaaseen. Perhevapaan ohella opintovapaa on mahdollista anoa niin, että viranhaltija palaa töihin kesäkeskeytyksen ajaksi. Sijaisuuden kyseessä ollessa palkkaus toteutuu Iin kunnassa hyväksyttyä työ- ja virkavapaaohjetta noudattaen. On tarpeen myös määritellä, miten palkkaus toteutuu määräaikaisissa tehtävissä, joissa ei ole kyse sijaisuuden hoitamisesta. Osa opettajien määräaikaisista tehtävistä on myös luonteeltaan sellaisia, että määräaikaisuus on perusteltua.

Kaikille koko lukuvuoden työajan palveluksessa olleille päätoimisille määräaikaisille opettajille, joilla ei oikeutta vuosilomaan, maksetaan lomapäiväkorvauksena 2,8:n päivän varsinainen palkka jokaista lomanmääräytymiskuukautta kohden. Lomapäiväkorvaus on siis 28 päivää koko lukuvuoden työtä tehneellä määräaikaisella opettajalla. Ammattijärjestöjen kanta on, että opetusalan palkkausjärjestelmä perustuu siihen, että koko lukuvuoden työmäärän tehneelle opettajalle maksetaan palkka myös kesäkeskeytyksen ajalta.

Yhdenvertaisuuden näkökulmasta on hyvä tarkastella tilannetta esimerkiksi määräaikaisen koulun opettajan ja koulunkäynninohjaajan välillä tai määräaikaisen varhaiskasvatuksen opettajan välillä. Vuosilomajärjestelmässä olevan ohjaajan ja varhaiskasvatuksen opettajan palvelussuhteet päättyvät ennen kesää, koska ei ole työtehtäviä ja palvelussuhdetta, joihin palkanmaksu Ptk tark. perustuisi. Määräaikaisen opettajan tilanne on samankaltainen. Vakituinen viranhaltija palaa virkaansa, jolloin määräaikaisen työ päättyy.

Kaikille määräaikaisille maksetaan puuttuvasta lomasta sopimusmääräyksiin perustuva korvaus. Se on tasoltaan ja perusteiltaan yhdenvertainen. Yhdenvertaisuusvertailu vakinaiseen opettajaan ei ole perusteltua, koska kesäajan palkalla korvataan vakinaiselle opettajalle - on hän sitten ollut työssä tai virkavapaalla - vain puuttuvaa vuosilomaa. Tämä järjestelmä ei ole lain eikä sopimuksenkaan vastainen.

 

Esittelijä Hallinto- ja talousjohtaja Karinkanta Jonne Iin kunta

 

Päätösesitys Henkilöstöjaostolle esitetään, että jatkossa määräaikaisissa virkasuhteissa työskenteleville tehdään virkamääräykset opettajien syksyn VESO päivästä alkaen kyseisen lukuvuoden 31.7. saakka.

 

Päätös  

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa