Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 02.06.2025/Pykälä 66
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kiinteistötoimituksen uskottujen miesten valinta toimikaudeksi 1.6.2025 - 31.5.2029
Khall 26.05.2025 § 169
Valmistelija hallinto- ja talousjohtaja Jonne Karinkanta
Kiinteistönmuodostamislain 6 §:n mukaan kunnanvaltuuston tulee valita kuntaan uskotuiksi miehiksi vähintään kuusi henkilöä valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi.
Uskotun miehen tulee olla kiinteistöasioihin perehtynyt ja paikalliset olot tunteva henkilö.
Käytännössä tarkoituksenmukaista on, että
- valitaan uskottuja miehiä enemmän kuin 6,
- uskottuja miehiä on tasaisesti eripuolilta kuntaa ja
- valituilla on mahdollisuus tehtäväänsä arkipäivisin päiväsaikaan ja myös maastossa.
Aiemmin uskottuna miehenä toimineiden uudelleenvalinta on suositeltavaa, koska kiinteistötoimitukset ovat pitkäkestoisia.
Uskotun miehen vaalikelpoisuuteen sovelletaan käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain 2 §:ä. Sen mukaan uskotun miehen on oltava valintahetkellä iältään 25-64 vuotta. Lisäksi em. pykälässä on mainittu vaalikelpoisuuden lisäkriteerit sekä virat ja toimet, joissa uskottu mies ei voi toimia.
Uskottujen miesten on ennen toimeensa ryhtymistä annettava käräjäoikeudessa tai maaoikeudessa vakuutus (kiinteistönmuodostamislaki 7§). Vakuutus olisi hyvä antaa mahdollisimman pian valintojen jälkeen. Eräät kunnat ovat järjestäneet vakuutuksen antamisen keskitetysti, mikä on ollut toimiva järjestely.
Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka Iin kunta
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se nimeää kiinteistötoimitusten uskotut miehet.
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.
Kvalt 02.06.2025 § 66
155/00.00.01.01/2025
Päätös Kunnanvaltuusto valitsi kiinteistötoimituksen uskotuiksi miehiksi toimikaudelle 1.6.2025-31.5.2025 Seppo Miettusen, Teppo Kakkosen, Taina Häkkilän, Antti Lapinkankaan, Jari-Jukka Jokelan, Arto Tikkasen, Marko Härkösen ja Harri Sanaksenahon.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |