RSS-linkki
Kokousasiat:https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.04.2025/Pykälä 112
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Lausuntopyyntö Hailuodon liittymisestä Oulun seudun tieliikenteen toimivalta-alueeseen
Khall 07.04.2025 § 112
106/00.04.01/2025
Valmistelija hallinto- ja talousjohtaja Jonne Karinkanta
Oulun seudun liikenne on yhdessä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kanssa selvittänyt Hailuodon tieliikenteen toimivaltakysymystä. Mahdollinen toimivalta-aluemuutos voisi toteutua vuoden 2026 alusta alkaen. Toimivalta-alueen muutos vaatii liikennepalvelulain päivityksen.
Oulun seudun tieliikenteen toimivalta-alue (Oulun seudun liikenne, OSL) on pysynyt muuttumattomana sen perustamisesta lähtien vuodesta 2014. Oulun lisäksi toimivalta-alueeseen kuuluvat Ii, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos ja Tyrnävä. Oulun seutuun kuuluva Hailuodon kunta kuuluu Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimivalta-alueeseen. ELY-keskus järjestää Oulun ja Hailuodon välisen joukkoliikenteen.
Kiinteän yhteyden valmistuttua Hailuoto kytkeytyy entistä tiiviimmin muuhun Oulun seutuun. Hailuodon mahdollista liittymistä Oulun seudun tieliikenteen toimivalta-alueeseen on syytä selvittää myös, koska
- Oulun ja Hailuodon välinen joukkoliikenne on nykyisin erillään muusta ELY-keskuksen hankkimasta liikenteestä.
- Joukkoliikenne on todennäköisesti kustannustehokkaammin järjestettävissä Oulun seudun muuhun liikenteeseen yhdistäen. - Suuri osa Hailuodon joukkoliikenteen matkoista on Oulun kaupungin sisäisiä matkoja.
- Liikenteessä käytetään jo nyt Oulun kaupungin lippu- ja maksujärjestelmää.
- Liikenteestä tiedotetaan Oulun kaupungin aikatauluinformaatiossa.
Mahdollisella toimivalta-alueen laajenemisella on vaikutuksia toimivalta-alueella jo oleviin kuntiin vastuualueen kasvaessa ja toimintakustannusten sekä päätöksentekomallin muuttuessa.Yhteistoiminta-sopimuksessa sovittuja periaatteita ei ole tarkoitus muuttaa.
Vaikutukset toimivalta-alueen kuntiin ovat seuraavat:
- Seudulla käytössä olevan kustannustenjakomallin mukaan Oulun ja Hailuodon välisen liikenteen kustannuksista vastaavat Hailuodon kunta ja Oulun kaupunki. Muille kunnille ei aiheudu kustannuksia.
- Toimintakulut jaetaan kunnille asukaslukujen suhteessa. Hailuodon liittyminen ei kasvattaisi toimintakuluja. Hailuodon asukaslukuun suhteutettu osuus kustannuksista on niin pieni, että sillä ei ole vaikutusta muiden kuntien rahoitusosuuteen.
- Joukkoliikennejaoston kokoonpanoon tulisi muutoksia, joista on tarkoitus sopia erikseen myöhemmin.
Lausuntopyyntö Hailuodon liittymisestä Oulun seudun tieliikenteen toimivalta-alueeseen Traficom tukee kaupunkiseutujen toimivalta-alueiden laajenemista ja on luvannut tämän MAL-sopimuskauden ajan tukea Hailuodon ja Oulun välistä liikennettä ELY-keskuksen rahoituksen verran, 100 000 eurolla vuodessa. Neuvottelut jatkorahoituksesta käydään seuraavan MAL-sopimuksen neuvottelujen yhteydessä. Traficomin tuen ylittävän subvention Oulun kaupunki ja Hailuodon kunta jakavat seudun joukkoliikenteen kustannustenjakoperusteiden mukaisesti matkustuksen ja linjakilometrien suhteessa. Oulun seudun tieliikenteen toimivalta-alueen laajentuminen edellyttää kaikkien alueen kuntien suostumusta. Lausunnossa pyydetään ottamaan kantaa 30.4.2025 mennessä puollatteko Hailuodon liittymistä Oulun seudun TVV alueeseen.
Iin kunta näkee, että ehdotus on kannatettava ja kannattaa Hailuodon kunnan liittymistä Oulun seudun TVV-alueeseen
Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka Iin kunta
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää antaa puoltavan lausunnon Hailuodon kunnan liittämisestä Oulun seudun TVV-alueeseen.
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |