Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta
Pöytäkirja 12.09.2024/Pykälä 67

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Katsaus valmisteluvaiheen asioihin

 

Opetvarh 12.09.2024 § 67  

    

 

 Sivistysjohtaja tiedottaa opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnalle valmistelussa olevista asioista. Samassa yhteydessä on mahdollisuus käydä keskustelua katsauksen pohjalta ja ohjeistaa valmistelutyötä. Katsauksen aikana voidaan kuulla myös palvelualueen viranhaltijoita, ulkopuolisia asiantuntijoita ja muita sidosryhmiä.

 

- Sivistysjohtajan työnkuvan kehittäminen

- Lautakuntatyön vuosikello

- Palvelusuunnittelu 2025-2024

- Vertikal-selvitys

- Koulunjohtajien, apulaisjohtajien ja varajohtajien palkkauksen kehittäminen

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Risteelä Virpi

 

Päätösesitys Kuullaan tilannekatsaus ja merkitään tiedoksi.

 

Päätös Kuultiin tilannekatsaus ja merkittin tiedoksi.
 
Lisäksi sovittiin, että sivistysjohtaja selvittää kuntaliitosta ohjeita tehtävänkuvan kehittämiseen liittyvien hallintosäännön päivittämistarpeiden osalta. Sivistysjohtaja jatkaa lautakuntatyön vuosikellon laatimista ja aloittaa koulunjohtajien, apulaisjohtajien ja varajohtajien palkkaukseen liittyvän kokonaisuuden tarkastelun. 

Teijo Liedes ja Risto Säkkinen poistuivat ennen seuraavan pykälän käsittelyä, klo 18.40. Seuraava pykälä erillisellä tietosuojatulla esityslistalla.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa