Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 23.09.2024/Pykälä 62

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Valtuustoaloite, Kännyköiden käytön rajoittaminen Iin kouluissa, Iin Keskustan valtuustoryhmä

.

 

Khall 17.06.2024 § 173 

 

Valmistelija hallinto- ja talousjohtaja Virpi Kolehmainen

 

Iin Keskustan valtuustoryhmä on jättänyt 3.6.2024 valtuustoaloitteen Kännyköiden käytön rajoittamiseksi Iin kouluissa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen opetus- ja varhaiskasvatuspalveluiden toimialalle valmisteltavaksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Khall 16.09.2024 § 223 

 

Valmistelija Valmistelija Virpi Risteelä

 

 Iin keskustan valtuustoryhmä on jättänyt 3.6.2024 valtuustoaloitteen kännyköiden käytön rajoittamiseksi Iin kouluissa.

 

 Kännyköiden käyttöä koulupäivän aikana säätelee perusopetuslaki (628/1998). Opettaja päättää oppitunnilla käytettävistä opetusvälineistä ja voi näin ollen linjata, että kyseisellä oppitunnilla ei käytetä kännyköitä. Yleinen käytäntö on, että tällöin oppilas pitää kännykän pois näkyvistä ja äänettömällä esimerkiksi repussaan.  Opettajalla tai rehtorilla on perusopetuslain nojalla oikeus ottaa puhelin pois kuluvan oppitunnin tai enimmillään koulupäivän ajaksi, jos siitä aiheutuu häiriötä opetukselle tai oppimiselle. Perusopetuslain nojalla ei kuitenkaan voida kieltää puhelin käyttöä kokonaan tai rajata sitä ilman häiriöperustetta.

 

 Keskustan valtuustoryhmän jättämässä valtuustoaloitteessa perustellaan kännykkäparkkien aloittamista Iin kouluihin laadukkaan oppimisen, paremman keskittymiskyvyn, mielenterveyden tukemisen ja koulukiusaamisen näkökulmista. Aloitteessa tuodaan esille niin kansallisia kuin kansainvälisiäkin näkökulmia. Muun muassa Ranskassa, Ruotsissa ja Kanadassa koulupäivän aikainen kännyköiden käyttö on rajattu tiukasti. Valtuustoaloitteessa esitetään, että tällä hetkellä voimassa olevan lainsäädännön rajoissa Iin opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan johdolla päivitetään koulujen järjestyssääntöjä siten, että jokaisella koululla otetaan yhteinen käytäntö kännykkäparkeista.

 

 Valtuustoaloite on käsitelty kunnanhallituksessa 17.06.2024 (§ 173). Kunnanhallitus päätti lähettää valtuustoaloitteen opetus- ja varhaiskasvatuspalveluiden toimialalle valmisteltavaksi. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta on käsitellyt aloitteen kokouksessaan 22.8.2024.

 

 Vastauksena valtuustoaloitteeseen sivistysjohtaja toteaa seuraavaa:

 Koulupäivän aikaisesta kännyköiden käytöstä on meneillään hallituksen aloittama valtakunnallinen valmistelutyö, jonka myötä kunnissa tullaan pilotoimaan opetushallituksen laatimaa uutta ohjeistusta. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta esittää, että Iin koulujen osalta jäädään seuraamaan valtakunnallisen valmistelun etenemistä. Valtakunnallisissa ohjeissa odotetaan tarkennettavaksi erityisesti lain kohtaa, jonka mukaan opettajalla tai rehtorilla ei ole oikeutta puhelimien pois keräämiseen muutoin kuin häiriöperusteella. Näin ollen nykyistä voimassa olevaa lainsäädäntöä voidaan tarkastella myös siten, että puhelimien kerääminen kännykkäparkkeihin ilman häiriöperustetta voidaan tulkita lain vastaisena toimintatapana. Parhaiten lain nykyistä tulkintaa noudattava toimintatapa on, että oppilaat pitävät kännykät repuissaan äänettömällä ja ottavat ne koulupäivän aikana esille vain opettajan luvalla ja sovituilla tauoilla. Puhelimen kerääminen kännyköille varattuun paikkaan olisi näin tulkiten mahdollista vain häiriöperusteen syntymisen jälkeen.

 

 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta esittää, että Iissä edetään kuitenkin siten, että mikäli valtakunnallisesta ohjeistuksesta ei ole tullut kuntiin tarkempaa aikataulua tiedoksi tammikuulle 2025 mennessä, niin järjestyssääntöjen päivittäminen Iin koulujen osalta käynnistetään joutuisammin ja järjestyssääntöjä päivitetään valtakunnallisen ohjeistuksen valmistumisen jälkeen.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se antaa sivistysjohtaja Virpi Risteelän lausunnon vastauksena keskustan valtuustoryhmän aloitteeseen.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.

 

 

Kvalt 23.09.2024 § 62  

148/00.01.03.01/2024  

 

 

Päätös Hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa