Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 23.09.2024/Pykälä 60

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Valtuustoaloite, Maastopyöräreittien merkitseminen karttaan, Keskustan valtuustoryhmä

 

 

Khall 13.03.2023 § 73 

 

Valmistelija hallinto- ja talousjohtaja Virpi Kolehmainen

 

Hallintosäännön 123 § mukaan kunnanhallitus lähettää aloitteen sen viranomaisen valmisteltavaksi, jonka toimialaa asia koskee.

 

Keskustan valtuustoryhmän allekirjoittamssa valtuustoaloitteessa esitetään maastopyöräreittien merkitsemistä karttaan.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen yhdyskuntapalvelut -toimialalle valmisteltavaksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Yhdltk 08.05.2024 § 41 

 

Valmistelija Yhdyskuntapalvelut/Infra- ja ympäristöpalvelut

Vt. kunnallistekniikkapäällikkö Taija Savilaakso

Maastopyöräreittien merkitseminen karttaan -valtuustoaloitteessa esitettiin, että Iin kunnassa käynnistettäisiin selvitys mahdollisesta maastopyöräreittien merkitsemisestä perinteiseen karttaan tai sähköiseen muotoon koko kunnan alueelta.

Nykyisellään Iin kunnan maastopyöräilyreitit ovat saatavilla harrastajien päivittämänä sähköisesti Trailmap-verkkosivustolta. Iin kunnalla on käytössään Maplet-karttasovellus ulkoiluaktiviteettien osalta Iin kunnan verkkosivuilla sekä ajantasainen tieto ulkoliikunta-alueista päivitetään myös valtakunnalliseen, sähköiseen LIPAS-tietojärjestelmään. Infra- ja ympäristöpalveluilla on lisäksi käytössään Sitowisen Routa- ja Louhi -järjestelmät kaiken infraomaisuuden hallintaan ja esittämiseen sähköisessä muodossa. Edellä mainitut järjestelmät eivät tällä hetkellä ole integraatiossa keskenään ja antavat näin ollen ristiriitaista tietoa.

Infra- ja ympäristöpalveluiden vuoden 2024 talousarviossa on varattu investointimääräraha maastopyöräreittien kehittämiseen. Selvitystyö maastopyöräreittien kehittämisestä on käynnistynyt huhtikuussa ja suunnitelman on tarkoitus olla valmis vuoden 2024 loppuun mennessä. Tässä yhteydessä tarkastellaan myös sähköisen kartta-aineiston tuottaminen maastopyöräreittienkin osalta avoimena, helposti saavutettavana kartta-aineistona.

Esittelijä Yhdyskuntajohtaja Rankka Eelis

 

Päätösesitys Yhdyskuntalautakunta esittää vastineen kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
_________

kunnanhallitus

 

 

Khall 16.09.2024 § 221 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Kunnanhallitus hyväksyy esitetyn vastauksen ja antaa sen edelleen kunnanvaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.

 

 

Kvalt 23.09.2024 § 60  

62/00.01.03.01/2023  

  

  

Päätös Hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa