Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 44

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Luottamushenkilöiden huoneentaulu

.

Khall 27.05.2024 § 148 

 

Valmistelija kunnanjohtaja Marjukka Manninen

 

Kunnanvaltuusto on osana strategiatyötään ja hallinnonuudistusta nähnyt hyväksi kirjoittaa omaa työtänsä linjaamaan ja ohjeistamaan ns. pelisäännöt.

 

Asiaa on käsitelty ensimmäisen kerran valtuuston talousarvioseminaarissa 10.10.2023.

 

Varsinainen työpajatyöskentely asiantuntijaluontoineen pidettiin valtuustoseminaarissa 11.3.2024.

 

Johtoryhmä on koostanut työpajojen tulokset, joiden pohjalta valtuustoryhmien puheenjohtajat ovat laatineet "Iin luottamushenkilöiden huoneentaulun".

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Manninen Marjukka

 

Päätösesitys Kunnanhallitus esittää, että valtuusto hyväksyy Iin luottamushenkilöiden huoneentaulun.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kvalt 03.06.2024 § 44  

131/00.04.02/2024  

  

  

Päätös Hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa