Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 40

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

 

Kvalt 03.06.2024 § 40  

    

 Hallintosäännön 90 §:n mukaan kokouskutsun antaa valtuuston puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kuitenkin valtuuston toi­mi­kau­den ensimmäisen kokouksen kutsuu koolle kunnanhallituksen puheenjohtaja (§ 86).

 

 Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Ko­kous­kut­sus­sa on mainittava, jos osa kokousasioista käsitellään suljetussa

 kokouksessa.

 

 Kokouskutsu on lähetettävä vähintään neljä (4) päivää ennen valtuuston ko­kous­ta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -vel­vol­li­suus.

 

 Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kunnan verkkosivuilla. Lisäksi val­tuus­ton kokouksen ajasta ja paikasta tiedotetaan ennen kokousta valtuuston päät­­mäl­lä tavalla. Kunnanvaltuusto on 29.11.2021 § 202 päättänyt Kunnan il­moi­tus­ten julkaisemisesta kuluvan vaalikauden loppuun saakka mm. seuraavasti:

 

 Kunnan viralliset ilmoitukset vaalikaudella 2021-2025 julkaistaan kunnan www-si­vuil­la viralliset ilmoitukset -osiossa. Kunnanvaltuuston kokousilmoituksissa il­moi­te­taan aika, paikka ja asialista.

 

 Valtuuston kokouskutsu ja esityslista lähetetään sähköisesti valtuutetuille, kun­nan­hal­li­tuk­sen jäsenille ja kunnanjohtajalle sekä esityslista lähetetään val­tuus­tos­sa edus­tet­tu­jen puolueiden kunnallisjärjestöjen puheenjohtajille ja sihteereille se­kä kun­kin valtuustoryhmän seitsemälle ensimmäiselle varavaltuutetulle.

 

 Tämän valtuuston kokouksen kokouskutsu ja esityslista on lähetetty 29.5.2024 val­tuu­te­tuil­le, kun­nan­hal­li­tuk­sen jäsenille ja kunnanjohtajalle. Lisäksi esityslista on lä­he­tet­ty valtuustossa edus­tet­tu­jen puolueiden kunnallisjärjestöjen pu­heen­joh­ta­jil­le ja sihteereille sekä kun­kin valtuustoryhmän seitsemälle ensimmäiselle va­ra­val­tuu­te­tul­le. Kokouskutsu on an­net­tu samana päivänä yleisesti tiedoksi jul­kis­ten kuu­lu­tus­ten ilmoitustaululla (www.ii.fi. Viralliset ilmoitukset).

 

Valtuuston kokous aloitetaan nimenhuudolla, joka toimitetaan aak­kos­jär­jes­tyk­ses­sä. Nimenhuudon jälkeen puheenjohtajan on todettava, onko valtuusto lail­li­ses­ti kokoonkutsuttu ja päätösvaltainen.

 

Valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmannesta valtuutetuista on saa­pu­vil­la.

 

  

 

Päätös Puheenjohtaja totesi paikalla olevan 28 valtuutettua ja 3 varavaltuutettua.

Puheenjohtaja totesi kokouksen olevan laillinen ja päätösvaltainen.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa