Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 05.06.2024/Pykälä 111

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

IIN KUNTA

ESITYSLISTA

13

1

 

Hyvinvointilautakunta

§ 81

07.02.2024

Hyvinvointilautakunta

§ 105

17.04.2024

Hyvinvointilautakunta

 

05.06.2024

 

Hyvinvointiavustusmäärärahan kohdentaminen osallistavaan budjetointiin vuonna 2024

 

 

 

 

Hyvinvointilautakunta 07.02.2024 § 81 

 

 

Valmistelija Hyvinvointijohtaja Janne Puolitaival ja hyvinvointikoordinaattori Riitta Räinä

 

Hyvinvointilautakunnan talousarviossa on varattu 30.000 euroa hyvinvointiavustuksiin. Avustuksen hakijoina voivat olla iiläiset rekisteröidyt yhdistykset. Avustusta voidaan hakea kuntalaisten ennaltaehkäiseviin hyvinvointia edistäviin toimenpiteisiin ja hankkeisiin. Haku on jatkuva ja hakemus tehdään sähköisesti. Avustus myönnetään hyvinvointijohtajan viranhaltijapäätöksellä.

 

Osallistava budjetointi on prosessi, jossa kuntalaisille annetaan mahdollisuus vaikuttaa budjetin määrärahojen kohteiden valintaan. Osallistava budjetointi siirtää siis päätösvaltaa kuntalaisille ja parhaimmillaan lisää hyvinvointia. Sen toteuttamiseen ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa menetelmää, vaan sitä voidaan toteuttaa monin eri tavoin.

 

Osallistavaa budjetointia voidaan käyttää monissa erilaisissa tilanteissa, monenlaisten tarpeiden ja ongelmien ratkaisemisessa. Sitä voidaan hyödyntää, kun suunnitellaan ja tehdään päätöksiä esimerkiksi investoinneista tai palveluista. Parhaimmillaan osallistava budjetointi lisää kuntalaisten aktiivisuutta ja kiinnostusta yhteisten asioiden hoitoon sekä auttaa kohdentamaan verovaroja tehokkaasti oikeisiin kohteisiin.

 

Perusperiaate osallistavassa budjetoinnissa on, että asukkaat otetaan siinä mukaan pohtimaan ja myös päättämään siitä, mihin taloudelliset resurssit käytetään.

 

Hyvinvointiavustuksista on Osallistavaan budjetointiin kohdennettu määrärahoja vuosina 2021-2023 20.000 €/v.  

 

     Meidän Iin osallistavan budjetoinnin prosessi:

 

1)  Kuntalaisten ideointikierros 1.-31.3.2024

2)  Osallistavan budjetoinnin info ti 12.3.2024 klo 17-18 Järjestöilta Teams

 

3) Ideoiden käsittely Hyvinvointilautakunnassa ke 17.4.2024

 

4) Äänestysvaihe 22.4.- 19.5.2024

 

5) Hyvinvointilautakunnan päätös Osallistavan budjetoinnin voittajista 5.6.2024

 

6) Ideoiden toteutus 31.12.2024 mennessä

 

Iin kunnanvaltuusto hyväksyi 30.5.2022 § 64 Iin uuden kuntastrategian vuoteen 2030 saakka. Kuntastrategia on kunnanvaltuuston hyväksymä strategia, josta kunnan kaikki keskeisin päätöksenteko, suunnittelu ja kehittäminen johdetaan. Kuntalain 37 § mukaisesti kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. (KL410/2015)

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Puolitaival Janne

 

Päätösesitys 1) Hyvinvointilautakunta päättää kohdentaa vuonna 2024 hyvinvointiavustusmäärärahasta osallistavaan budjetointiin 20.000 €. Hyvinvointiavustuksiin jää myönnettäväksi 10.000 €, joissa on jatkuva haku. Määrärahalla toteutetaan vähintään 1-2 hyvinvointia edistävää hanketta vuoden 2024 loppuun mennessä.

2) Vuonna 2024 idean voi jättää Iin kunnan alueella asuva asukas tai yhdistys, joka esittää toteuttajaksi joko jotain iiläistä yhdistystä tai Iin kunnan hyvinvointipalveluita, joka tuottaa hankkeen ostopalveluna.  

3) Hyvinvointilautakunta päättää Meidän Iin osallistuvan budjetoinnin pääpainopistealueiksi seuraavaa;
- Ii täyttää vuonna 2024 650 vuotta ja osallistavan budjetoinnin idean toivotaan jollakin tapaa tukevan juhlavuotta.
- Hankkeen tulee tukea Iin kuntastrategian painopisteitä.
- Osallistavan budjetoinnin kohteen tulee lisätä Iin kunnan asukkaiden hyvinvointia, yhteisöllisyyttä, elinvoimaa ja viihtyisyyttä sekä sen tulee olla kaikkien saavutettava.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

Hyvinvointilautakunta 17.04.2024 § 105 

 

 

Valmistelija     Hyvinvointikoordinaattori Riitta Räinä ja hyvinvointijohtaja Janne Puolitaival

 

Kuntalaisilla oli mahdollisuus lähettää 31.3.2024 mennessä sähköisellä lomakkeella ideoita kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Kuntalaiset saivat ehdottaa hanketta, joka parantaa asukkaiden hyvinvointia, yhteisöllisyyttä, elinvoimaa ja viihtyvyyttä. Lisäksi edellytettiin, että idean tukee Iin kuntastrategian painopisteitä ja edistävät Ii650 juhlavuotta.

Määräaikaan mennessä saapui 10 esitystä. Näistä kaikki seitsemän esitystä täyttää kriteerit ja ne ovat toteuttamiskelpoisia. Osallistavan budjetoinnin ideat 2024 ovat esityslista liitteenä.

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Puolitaival Janne

 

Päätösesitys 1) Lautakunta päättää, että äänestysvaiheeseen etenevät Osallistavan budjetoinnin kriteerit täyttävät hankkeet.

2) Lautakunta päättää, että äänestys toteutetaan Iihappens.fi nettisivuilla ajalla 22.4.-19.5.2024 sähköisellä äänestysalustalla.

3) Lautakunta päättää vahvistaa äänestyksen tuloksen kokouksessaan 5.6.2024 ja valituiksi tulevat ideat tulee toteuttaa vuoden 2024 loppuun mennessä.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

Sirpa Varanka poistui  esteellisenä pykälän käsittelyn ajaksi. Jari-Jukka Jokela toimi puheenjohtajana pykälän ajan.

 

 

 

Hyvinvointilautakunta 05.06.2024 § 111  

    

 

Valmistelija Hyvinvointikoordinaattori Riitta Räinä

 

Osallistavan budjetoinnin sähköinen äänestys on ollut käynnissä ajalla 14.-31.5.2024 Iihappens.fi nettisivuilla. Kuntalaisille osallistavan budjetoinnin äänestyksestä on viestitty monikanavaisesti.  

 

Äänestyksessä 2024 mukana olleet ideat:

  1. Karhun uimapaikan varustaminen (6000 €), Alarannan Kyläyhdistys ry
  2. Kuntosalikortin lainaaminen kirjastosta (200 €), Kuivaniemen Yritys ry
  3. Veskan muistomerkin suojaus (2900 €) Kuivaniemen Kotiseutuyhdistys ry
  4. Oijärven ranta- ja venevalkama alue turvallisemmaksi ja toimivammaksi (7500€), Oijärven Kyläyhdistys ry
  5. Kyläkanootti (10630,40 €), Iin kylien neuvottelukunta
  6. Liikunta- ja leikkipuisto "Pollimetsä1", (13.000 €), Olhavan kehittämisyhdistys ry

 

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Puolitaival Janne

 

Päätösesitys Iin hyvinvointilautakunta päättää myöntää avustusta osallistava budjetoinnin hankkeisiin vuonna 2024 enintään 20.000 €. Iin hyvinvointilautakunta päättää vahvistaa äänestyksen tuloksen kokouksessa.

Muutettu päätösesitys:
 
Iin hyvinvointilautakunta päättää:

1) myöntää avustusta osallistavan budjetoinnin hankkeisiin vuonna 2024
20.500 €.  

2) Vahvistaa toteutettavaksi hankkeiksi Liikunta- ja leikkipuisto "Pollimetsä1" ja      Oijärven ranta- ja venevalkama-alue turvallisemmaksi ja toimivammaksi.

 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Sirpa Varanka poistui esteellisenä pykälän käsittelyn ajaksi ( 18.35-18.42). Puheenjohtajana toimi Johanna Jakku-Hiivala.

 


 

IIN KUNTA

ESITYSLISTA

13

1

 

Hyvinvointilautakunta

§ 81

07.02.2024

Hyvinvointilautakunta

§ 105

17.04.2024

Hyvinvointilautakunta

 

05.06.2024

 

 

Äänestystulos:

  1. Ääniä, 412: Liikunta- ja leikkipuisto "Pollimetsä1", (13.000 €), Olhavan kehittämisyhdistys ry
  2. Ääniä, 280: Oijärven ranta- ja venevalkama alue turvallisemmaksi ja toimivammaksi (7500€), Oijärven Kyläyhdistys ry
  3. Ääniä, 222: Karhun uimapaikan varustaminen (6000 €), Alarannan Kyläyhdistys ry
  4. Ääniä, 61: Kyläkanootti (10630,40 €), Iin kylien neuvottelukunta
  5. Ääniä, 21: Veskan muistomerkin suojaus (2900 €) Kuivaniemen Kotiseutuyhdistys ry
  6. Ääniä, 17: Kuntosalikortin lainaaminen kirjastosta (200 €), Kuivaniemen Yritys ry

 

Olhavan kehittämisyhdistys ry ja Oijärven kyläyhdistys ry kanssa pidetään Iin Osallistavan budjetoinnin käynnistyspalaverit, joissa käydään lävitse ideoiden toteutus. Yhdistykset käynnistävät kaikki tarvittavat lupa- ja hankintaprosessit kesäkuussa 2024 - hankkeet valmistuvat 31.12.2024 mennessä.

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa