Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Iin Vesiliikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 16.05.2024/Pykälä 21

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Iin vesiliikelaitoksen maksuesitys vuodelle 2025

.

 

Vesiliik 16.05.2024 § 21  

120/14.05.03/2024  

 

Valmistelija yhdyskuntajohtaja Eelis Rankka

 

Hallintosäännön 37 § mukaisesti vesiliikelaitoksen johtokunta päättää vesiliikelaitoksen taksoista ja maksuista.

 

Iin vesiliikelaitoksen vuoden 2025 talous- ja toimintasuunnitelman valmisteluun liittyy osaltaan vesi- ja jätevesimaksujen korotus. Vesi-Hox Oy on laatinut 20.6.2023 valmistuneen taloustarkasteluraportin, jossa esitetään tarve ja perusteet maksukorotuksille.

 

Vesihuoltolain (119/2001) mukaan vesihuoltolaitoksen tulee periä käyttömaksua. Lisäksi laitos voi periä perus- ja liittymismaksua sekä muita maksuja. Vesihuollon ja viemäröinnin maksujen tulee olla sellaiset, että pitkällä aikavälillä voidaan kattaa vesihuoltolaitoksen uus- ja korjausinvestoinnit ja kustannukset. Maksuihin saa sisältyä enintään kohtuullinen tuotto pääomalle. 

 

Iin vesiliikelaitoksen vesi- ja jätevesimaksun tarkistamisen perusteena on uus- ja saneerausinvestointien toteuttaminen. Vesihuoltoverkostoissa on merkittävästi saneerausvelkaa, minkä takia verkoston saneerausinvestointitasoa on ollut tarpeen korottaa, jotta laadukas, turvallinen ja toimintavarma vesihuolto pystytään varmistamaan myös tulevaisuudessa. Suunniteltuja investointeja ei pystytä jatkossa rahoittamaan kokonaan toiminnasta saatavilla maksuilla, minkä vuoksi maksukorotukset ovat välttämättömiä.

 

Maksujen korotus kohdistuu talousveden käyttömaksuihin, talous- ja jäteveden perusmaksuihin, rakennusaikaisen veden maksuihin sekä kesä- ja ympärivuotisten vesipostien maksuihin. Taksoissa huomioidaan kulloinkin voimassa oleva verokanta.

 

Vuonna 2025 talousveden käyttömaksun korotustarve on 0,41 €/m3, keskimääräinen korotusprosentti on 11 %. Talous- ja jäteveden perusmaksuihin on tarve tehdä 15 % korotus. Kesävesipostin ja ympärivuotisen vesipostin käyttömaksua on tarve korottaa 15 %. Rakentamisaikaisen veden portaittainen käyttömaksu muutetaan vastaamaan talousveden kuutiohintoja.

 

Maksujen korotukset nostavat tyypillisen omakotitalon (kerrosala 120m2, veden kulutus 180 m3/v) maksuja noin 137 € / vuosi.

 

Esityslistan liitteenä on laskelmat korotusten vaikutuksista maksuihin.

 

 

Esittelijä Iin Vesiliikelaitoksen johtaja Rankka Eelis

 

Päätösesitys Vesiliikelaitoksen johtokunta päättää korottaa 1.1.2025 alkaen talousveden verotonta käyttömaksua 0,41 €/m3. Uusi talousveden veroton käyttömaksu on 2,05 €/m3. Talousveden- ja jäteveden verottomia perusmaksuja korotetaan 15 %. Rakentamisaikaisen veden portaittaista käyttömaksua korotetaan vastaamaan talousveden v. 2025 kuutiohintaa, kesävesipostin ja ympärivuotisen vesipostin käyttömaksua korotetaan 15 %. Taksoissa huomioidaan kulloinkin voimassa oleva verokanta.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa