Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Iin Vesiliikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 01.03.2023/Pykälä 17

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Iin vesiliikelaitoksen päätösvallan delegointi viranhaltijoille

 

 

Vesiliik 01.03.2023 § 17  

22/00.01.01.04/2023  

 

Valmistelija Yhdyskuntajohtaja Eelis Rankka

 

 Vesiliikelaitoksen johtokunnan tehtävistä ja toimivallasta todetaan hal­lin­to­sään­nön 31 §:ssä:

 

  31 § Iin vesiliikelaitoksen johtokunnan tehtävät ja toimivalta

 Iin vesiliikelaitoksen johtokunta ohjaa ja valvoo liikelaitoksen toimintaa. Johtokunta vastaa liikelaitoksen hallinnon ja toiminnan sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan asianmukaisesta järjestämisestä. Johtokunta seuraa ja arvioi palvelujen vaikuttavuutta ja varaa asukkaille ja käyttäjille mahdollisuuden osallistua palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen. Iin vesiliikelaitoksen johtokunta edustaa kuntaa ja käyttää kunnan puhevaltaa toimialaansa kuuluvissa asioissa.

 

 Kuntalain 67 §:ssä liikelaitoksen johtokunnalle säädettyjen tehtävien lisäksi Vesiliikelaitoksen johtokunta päättää

   1. toimialallaan

  - tulosalue- ja yksikkötason käyttösuunnitelmasta

  - maksujen ja taksojen hyväksymisestä

  - palveluiden myynnistä ja niistä perittävistä korvauksista

  - toimikunnan asettamisesta määrätyn tehtävän hoitamista varten

  2. liikelaitoksen toimialaan kuuluvista investoinneista ja muista pitkävaikutteisista menoista valtuuston hyväksymän investointisuunnitelman mukaisesti;

  3. päättää vesi- ja jätevesimaksutaksasta poikkeavien maksuperusteiden määräämisestä;

  4. päättää veden yleiset toimitusehdot sekä määräykset yleiseen vesi- ja viemärilaitokseen liittymisestä ja laitoksen käytöstä sekä liittymisen muista ehdoista;

  5. tämän hallintosäännön mukaan itselleen kuuluvan asian siirtämisestä edelleen alaiselleen viranhaltijalle.

  6. vastaa liikelaitoksen tietoturvallisesta toiminnasta ja tietosuojan järjestämisestä ja on liikelaitoksen henkilötietojen käsittelyssä tietosuoja-asetuksen tarkoittama rekisterinpitäjä sekä

  7. suorittaa muut valtuuston ja kunnanhallituksen määräämät tehtävät.

 

 Liikelaitoksen johtajan tehtävistä todetaan hallintosäännön 17 §:ssä:

 

Iin vesiliikelaitosta johtaa yhdyskuntajohtaja. Yhdyskuntajohtaja johtaa ja kehittää johtokunnan alaisena liikelaitoksen toimintaa, huolehtii liikelaitoksen hallinnosta sekä taloudenhoidon ja sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä. Liikelaitoksen johtokunta määrää liikelaitoksen johtajalle sijaisen, joka hoitaa liikelaitoksen johtajan tehtäviä hänen ollessa poissa tai esteellinen.

 

  Toimivallasta henkilöstöasioissa säädetään hallintosäännön 6 luvussa.

 

  Hallintosäännön 157 §:n mukaan muun toimielimen (vesiliikelaitoksen johtokunta) päätökseen perustuvan sopimuksen ja sitoumuksen allekirjoittaa toimielimen esittelijä (yhdyskuntajohtaja) tai hänen sijaisekseen nimetty viranhaltija (vesihuoltopäällikkö).

 

  Hallintosäännön 18 §:n mukaan tulosaluejohtaja (vesihuoltopäällikkö) vastaa tulosalueen toiminnasta sekä johtaa ja kehittää toimintaa johtokunnan ja toimialajohtajan alaisuudessa. Vesihuoltopäällikkö toimii hallintosäännön mukaisena Iin vesiliikelaitoksen tulosalueiden vastuuhenkilönä.

 

  Kunnan hankintaohjeen mukaan kustannuspaikasta vastaava viranhaltija (vesihuoltopäällikkö) päättää alle 10.000 €:n, liikelaitoksen johtaja alle 25.000 €:n ja liikelaitoksen johtokunta yli 25.000 €:n hankinnoista.

 

Esittelijä Yhdyskuntajohtaja Rankka Eelis

 

Päätösesitys Vesiliikelaitoksen johtokunta päättää siirtää seuraavat asiat:

- päätösvallan liikelaitoksen toimialaan kuuluvista investointiohjelman ja talousarvion mukaisista hankinnoista, kun hankinnan koko on korkeintaan 150 000 euroa liikelaitoksen johtajalle ja vesihuoltopäällikölle, kun hankinnan koko on korkeintaan 25 000 euroa

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa