Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 08.02.2023/Pykälä 4

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Hyvinvointilautakunnan kokoukset vuonna 2023

 

 

Hyvinvointilautakunta 08.02.2022 § 4  

28/00.01.03.00/2023  

 

Valmistelija Hyvinvointijohtaja Janne Puolitaival

 

Iin kunnan hallintosäännön 131-133 §:ssä todetaan kokousajasta ja -paikasta, kokouskutsusta ja sähköisestä kokouskutsusta:

 

"Toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

 

Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivat erityiset syyt ole esteenä. Jos esityslistalla, liitteissä tai oheismateriaalissa on salassa pidettäviä tietoja, asiakirjaan tehdään merkintä salassapidosta. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.

 

Kokouskutsu lähetetään vähintään neljä (4) päivää ennen kokousta jäsenille ja varajäsenille. 133 §

 

Kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaali voidaan lähettää sähköisesti. Tällöin kunnanhallitus tai sen nimeämä viranhaltija vastaa siitä, että tähän tarvittavat tekniset laitteet, järjestelmät ja tietoliikenneyhteydet ovat käytettävissä."

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Puolitaival Janne

 

Päätösesitys Hyvinvointilautakunta päättää, että

1) lautakunnan kokoukset pidetään vuonna 2023 pääsääntöisesti keskiviikkoisin tai tiistaisin (varapäivä) klo 17.00 alkaen.

Kevään kokoukset ovat 8.2., 22.3., 19.4. ja 7.6.

Tarvittaessa kokouspäiviä voidaan muuttaa.

2) kokouskutsu lähetetään sähköisessä muodossa jäsenille, varajäsenille ja muille, joilla on oikeus osallistua kokoukseen, vähintään neljä (4) päivää ennen kokousta. Esityslista julkaistaan myös kunnan www -sivuilla.

 

 

Päätös Hyväksyttiin esityksen mukaisesti. Teknisenä korjauksena muutettiin 22.3. kokouspäivämäärä pidettäväksi 15.3. Lautakunnan kokoukset pidetään keväällä 2023 8.2. 15.3.  19.4. ja 7.6.

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa