Dynasty tietopalvelu Haku RSS Iin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ii.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Iin Vesiliikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 31.01.2023/Pykälä 4

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Talousarvion käyttösuunnitelma 2023 / vesiliikelaitos

 

Vesiliik 12.12.2022 § 66 

 

Valmistelija vesiliikelaitoksen johtajan sijainen, tekninen johtaja Keränen Ville

 

 Kuntalain 67 §:ssä säädetään kunnallisen liikelaitoksen johtokunnan tehtävistä mm seuraavaa:

 

 "1) päättää liikelaitoksen toiminnan kehittämisestä valtuuston tai yh­ty­­ko­kouk­sen asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden rajoissa sekä seurata ta­voit­tei­den saavuttamista ja raportoida niiden saavuttamisesta;

 2) hyväksyä liikelaitoksen talousarvio ja -suunnitelma vuoden loppuun mennessä val­tuus­ton tai yhtymäkokouksen asettamien sitovien tavoitteiden sekä meno- ja tu­lo­erien mukaisesti".

 

 Kuntalain 120 §:n mukaan: "Kunnallisen liikelaitoksen talouteen sovelletaan kun­nan taloutta koskevia säännöksiä kuitenkin siten, että:

1) kunnan ja kuntayhtymän liikelaitoksen talousarvio ja -suunnitelma laaditaan kun­nan ja kuntayhtymän talousarviosta ja -suunnitelmasta erillisenä osana;

---"

 

 Iin vesiliikelaitoksen johtokunta on hyväksynyt talousarvioehdotuksen ja -suun­ni­tel­man kokouksessaan 15.11.2022 § 58. Esityksen jatkovalmistelussa on käyt­­ta­lou­den ta­lous­ar­vi­oon on tehty vähäisiä, oikaisuluontoisia korjauksia. In­ves­toin­ti­osaan, ris­kien­hal­lin­ta­suun­ni­tel­maan ja tavoitteisiin ei ole tehty muutoksia joh­to­kun­nan esityksen jälkeen. Kunnanvaltuusto on hyväksynyt talousarvion ja -suun­ni­tel­man kokouksessaan 12.12.2022 ja ne ovat kokonaisuudessaan nähtävillä Iin kunnan ko­ti­si­vuil­la www.ii.fi.

 

 

Esitteli Tekninen johtaja Keränen Ville

 

Päätösesitys Vesiliikelaitoksen johtokunta päättää hyväksyä Iin vesiliikelaitoksen talousarvion vuodelle 2023 liitteineen ja taloussuunnitelman vuosille 2024 - 2025.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Vesiliik 31.01.2023 § 4  

190/02.02.00/2022  

 

Valmistelija Yhdyskuntajohtaja Eelis Rankka

 

 Kunnanvaltuusto ja vesiliikelaitoksen johtokunta ovat hyväksyneet talousarvion 2023 ja -suunnitelman 2024 ja 2025 kokouksissaan 12.12.2022 ja ne ovat kokonaisuudessaan nähtävillä Iin kunnan kotisivuilla www.ii.fi. Valtuusto hyväksyi sitovuustasoksi nettomenot.

 

 Kunnanhallitus päätti ja hyväksyi 19.12.2022 § 343 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet, joilla kunnanhallitus antaa tarkempia ohjeita toimialoille talousarvion täy-täntöönpanoon, määrärahojen ja tulojen seurantaan sekä kirjanpitoon liittyvissä asioissa.

 

 Toimielinten on laadittava talousarvion määrärahojen käyttösuunnitelmat ja käsiteltävä ne helmikuun 2023 loppuun mennessä. Käyttösuunnitelmilla toimielimet jakavat määrärahat palvelualueelleen. Toimielimet asettavat samalla valtuuston määrittelemien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden kanssa yhdenmukaiset, tarkennetut tavoitteet. Käyttösuunnitelma on sitova lautakuntaan/johtokuntaan nähden nettomenoina.

  

 Iin vesiliikelaitoksen johtokunta päättää talousarvioon perustuvasta käyt­­suun­ni­tel­mas­ta. Käyttösuunnitelmassa esitetään määrärahat ja tuloarviot siten, että pal­ve­lui­den järjestämisen taloudellinen ja toiminnallinen seuranta toteutuu ja vastuu on selkeä.

 

 Yhteensä

 Toimintatuotot 1 912 823

 Valmistus omaan käyttöön        5 000

 Toimintakulut                              -1 170 442

 Toimintakate    747 380

 

 Vesiliikelaitoksen käyttötalouden talousarvio 2023 tiliryhmittäin jaoteltuna esityslistan liitteenä.

 

 Investointien loppusummaksi kunnanvaltuusto on talousarviokäsittelyn yhteydessä hyväksynyt 985 000 €, alv 0 %, josta uusinvestointien osuus 335 000 € ja korvausinvestointien osuus 650 000 €. Erittely investoinneista on esityslistan liitteenä.

 

Esittelijä Yhdyskuntajohtaja Rankka Eelis

 

Päätösesitys Iin vesiliikelaitoksen johtokunta päättää hyväksyä vesiliikelaitoksen vuoden 2023 käyttötalouden ja investointien talousarvion käyttösuunnitelman edellä esitetyllä tavalla.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa